Kevät o sellattis pahaa aikaa, et mää ole väsyny ja haluto tekemä mitä. Kevät myäski paljasta talven jäljet vartalos ja tua välttämättömiä pahoja, kute uimapuvu ostamine ja sellast piänt. Ei ihmise miält voi pahemmi masenta, ko seist kalkkunana tytisemäs selluliitteines kokeilemas kevätvaattei. Mul o väsymys oma kroppa ja väsymys laihruttamise. Välil oike mieti, et kui arkan taas sitä menee rannal. Oma kynnys ja kauhu o, ko varasi Taba risteily ittellein ja Saaral sinne Israeli. Olen mentoroinu monest sitä reissu. Tarkotus o olla koko päivä merel ja sukellella Punases Meres. Olen tätä reissua varten hankkinut hellemekon, aurinkorasvat, kolmet bikiinit. Yhtä en tierä millane matka o, mut henkisest olen käyny sen monest läpi. Miten suhtaurun läskeihini pienes tilas tuijottavi ihmisi. Entäs jos joku opettaja, MIES, koskee valkoista kalkkunaani. Pääsenkö kiipeämään takaisin laivaan merestä? Viime kesän hieronta, jätti arvet, vaikka kuninkaallisen viileästi siitä selviydyinkin.

Viime yän valvosi neljä, horrosunt nähre. Näi sellast unt, et Lauri Tähkä halus mun puhelinnumero ja oli kiinnostunut munst, vaik mää oli iha oma paksu itteni. See oli hyvi hämmentävä uni, nimittäs mää nään unes itteni poikkeukset pitkänä, hoikkana, vaaliana naisena. Se oli myäs ni elävä kuva, et aamul mul oli syrämmetykytyst siit, et soittaakse ja ärtymyst, ko ei se kuitenka.

Näi toisenki une, meiti mamma tamppas matui maatiän silla kaittel. Hää sanos mul, et hänelläki o ikävä muu ja et me nährä, hää varto. Hää sanos, et mää ole iha hyvä niiko mää ole. Sit hänel oli kiire Jumalanpalvelukse. Meiti mamma kuali 20.02.2002, mul o hänt ni ikävä.