Kirjoitin tuohon aiemmin leivän syönnistä, mikä minulla paisuu aivan käsittämättömiin mittoihin jos päästän itseni valloilleen. Rajaa ei ole kuinka paljon ja makeaa ja suolaista vuorotellen, niin kauan kunnes oksettaa. Minun elämäni on ollut pienestä, noin viisivuotiaasta asti tälläistä. En oksenna, mutta ahmin. Koska olen perusterve, lääkäri ei ole ottanut niin vakavissaan sairauttani, vaikka olen jo 20 kesäisenä saanut diagnoosin ahmimissyömishäiriöstä. Tosin tietoisuus tästä sairaudesta ei ollut silloin suurikaan ja enemmän polttopisteessä oli ihmisiä tappavat syömishäiriöt, kuten anoreksia ja bulimia. Itsensä hidas läskillä eristäminen ei kiinnosta ketään, eikä oikeastaan kiinnosta vieläkään. Leikataan mahalaukkua tai syyllistetään luonteenheikkoudesta, mutta pitkäaikaisia psykiatrisia hoitojaksoja esim. psykoterapian muodossa ei anneta.

Minulla oli hyvin viisas psykoterapeutti aikoinaan ja hän otti puheeksi myös lihavuuden ja pakko-oireiset syömiskuvioni. Tämä selvitti minulle paljon omasta päästäni ja tarpeestani syödä. Seuraamuksiin sain myös syitä. Ehkä koko tämä massa ei olekkaan ainoastaan minun laiskuuttani ja ahneuttani.

Muistikuvia nousi neuvolasta, jossa äitiäni kehoitettiin kovin sanoin laihduttamaan minua. Kyselin myös äidiltäni asioita aivan vauvaiästäni ja meidän yhteisestä ruokavaliosta. Äidiltäni oli kovan työn seurauksena loppunut maito vajaan kahden kuukauden imetyksen jälkeen ja hän oli hyvin ahdistunut meidän pärjäämisestä ja ruokaa ei ollut aina riittänyt hänelle, minulle kylläkin.

Englantilaisessa leikkikoulussa ahdistavan ja piinaavan päivän päätteeksi, menimme mamman kanssa ostamaan makeaa, yleensä neekeripusuja palkkioksi, että jaksoin olla leikkikoulussa ja myöskin odottaa mammaa, jos mamma unohti/ei ehtinyt hakea minua aikanaan. Kouluaikaan ryntäsin helvetin jälkeen syömään ja lukemaan hävittääkseni pelon ja vihan hiilihydraatteihin ja keksittyihin sankaritarinoihin. Totuin kompensoimaan tunteitani tai tunteettomuuttani syömällä. Ylensyönnin pahanolo tunne voitti muun ahdistuksen.

Tänään, kirjoitettuani edellisen postauksen kommenttilooraan syömisestäni tajusin, että koko päivän olen himoinnut suolakeksiä, edes murusta. Olen hyvin väsynyt ja lopullisena iskuna tuli tieto, että Firman serverikone oli kaatumisvaarassa minun henkilökohtaisen sähköpostini takia. Käteni oikeasti tärisivät kun laitoin suolakeksejä tarjolle muille, mutten tajunnut kuinka kovin noita keksejä himoitsin, enkä myöskään miksi. Nyt tajuan ja minulla on ihan perkeleellinen himo jäätelöön ja suolakekseihin, pelkkä kirjoittaminen niistö erittää sylkeä suuhuni.

En ota, tiedän, mistä himoni johtuu ja joskus se helpottaa.